Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Toimin itsenäisenä PartyLite konsulttina ja  Avon konsulttina.

Kaikki kortit myös myytävänä.

09.02.2007 - 15:52
Hei vaan kaikille, kyllä on taas viikon pitänyt -30 asteen pakkasia, no ompahan ollut aikaa askarrella kun autotkin niin jäässä ettei "omani" keskiviikkona edes lähtenyt käyntiin. Ja oli Julian neuvola käynti, joten pakko tavallaan oli liikkeelle päästä. No onneksi mies on ollut iltavuorossa joten hänen autonsa lähti käyntiin ja pääsin tyttöjen kanssa asioille. Mies meni sitten työtoverinsa kyydissä ja saatiin naisporukalla vierailtua mummon ja ukon luona, kyllä edellisestä käynnistä jo aikaa olikin.

On saanut tytöille etsiä jopa sisällä pidettäväksi villahousuja ja villasukkia tälläviikolla ja itse ei juuri muita sukkia jalkaansa ole laittanut. Tuvan uuniakin on saanut lämmittää ihan urakalla ja saunassa eilen käydessä tuntui ettei edes siellä lämpeä riittävästi, niin on kylmä luihin ja ytimiin asti mennyt :(

Tässä tyttöjen pakkaspäivien askarteluja, Ison rasiallisen helmiä tekivät koruiksi ja servetti taulut piti tietysti heidänkin saada tehdä kun äiti teki :D


Anu kirjoitti 10.02.2007 - 17:15
Pakkasta on riittäny meilläkin, mutta kun laittaa lämpösesti päälle pystyy ihan hyvin käydä ulkoilemassa.

Sain vihdoin laitettua kuvat ATC-vaihdosta omaankin blogiin :)
Käy vilkasemassa.
Sanna kirjoitti 10.02.2007 - 22:30
Juu, kyllä toki on pakkasta uhmattu ja ulkoiltu, mutta monta vaatekerrosta se on vaatinut :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code


Kävijät kommentoikaa jotain
käydessänne :)

NAPPAA NAPPI:


Toinen blogini jossa enempi sisustus juttuja:


Huutonet kohteeni

Sanna tavattavissa Silmänisku:

 


Liitin laskurin 06.02.2007
Kävijät jotka eksyneet blogiini:

Ilmainen www-laskuri


Sannan ystäväkirja täällä

Selaajat
 
kalenteri
Mukana






POHJA:




Vierailijat
Locations of visitors to this page
Muuta
Mainos